Home Ajankohtaista Henna Ljung on Raaseporin Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Henna Ljung on Raaseporin Yrittäjien uusi puheenjohtaja

by Lotta Hardman

Raaseporin Yrittäjien sääntömääräinen syyskokous pidettiin 24.11. Raaseporin Auditoriossa.
Henna Ljung valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin hallituksen jäsen Mats Grönblom. Uutena hallitukseen valittiin yrittäjä Mari Pylväläinen yrityksestä Mariens Oy sekä Sebastian Laxell yrityksestä Laxell Consulting Oy. Hallituksen kokouksiin osallistuu kaupungin kehityspäällikkö Jennifer Gammals sekä yrityskehityskeskus Novagon asiantuntija Alexandra Stoor.

Monica Javanainen jättää puheenjohtajan tehtävänsä eikä jatka hallituksen jäsenenä.
“Kolmen vuoden kausi hallituksen puheenjohtajana on ollut todella antoisa, kertoo Monica Javanainen. Olemme saaneet uusia aktiivisia jäseniä ja myös uusia nuoria jäseniä on liittynyt mukaan. Tapahtumiin olemme saaneet runsaasti osallistujia, tosin tänä vuonna tapahtumia on rajoitettu. Olemme onnistuneet vahvistamaan yhteistyötä kaupungin kanssa, Monica jatkaa. Konkreettinen esimerkki on kansallinen Yrittäjäpäivä, joka ollaan järjestetty jo kahtena vuonna yhdessä kaupungin kanssa. Yrittäjäpäivästä on tullut toimintamme tärkein tapahtuma. Silloin myös Vuoden Yrittäjä nimetään. Koen, että kolmen vuoden jakso puheenjohtajana on juuri sopiva. Uuden puheenjohtajan luotsaama hallitus saa taas uutta ja tuoretta potkua. Henna on tähän tehtävään erinomainen valinta!”
Monica toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajan Billnäsissä sijaitsevassa suunnittelu – ja digitoimistossa, JCO Digitalissa.

Henna Ljung on ollut mukana hallituksessa varapuheenjohtajan roolissa 3 vuotta. Henna on myös varajäsen Uudenmaan yrittäjien hallituksessa sekä on osallistunut / osallistuu aktiivisesti luottamusmiehille järjestettyihin tapahtumiin. Järjestötoiminnasta hänellä on kokemusta eri yhdistyksistä. Yrittäjänä hän on toiminut 12 vuotta, joista viimeiset viisi vuotta hänellä on on ollut OmpeluStudio Tammisaaren keskustassa ja kaksi vuotta sitten hän avasi myös miesten vaatteiden erikoisliikkeen, Mancaven, studion yhteyteen.

Henna Ljung

“Hallitustyöskentely antaa minulle hyvää vastapainoa yksinyrittäjän arkeen, olen saanut näinä vuosina paljon uusia kontakteja sekä Raaseporin että koko Uudenmaan alueelta. Menemme positiivisin mielin vuoteen 2021 ja jatkamme samaan innokkaaseen tahtiin järjestämällä verkostoitumistilaisuuksia yhteistyökumppaneidemme kanssa. Olen otettu tästä uudesta puheenjohtajan roolista ja otan sen vastaan haastavana, mutta antoisana tehtävänä. Viedään yhdessä yrittäjiä eteenpäin!”

Vuosikokouksessa jaettiin myös huomionosoituksia paikallisille yrittäjille:

Vuoden Yksinyrittäjä
Ari Eronen, Suutari Eki

Vuoden Startup-yrittäjä
Sebastian Laxell

Vuoden positiivisin
Päivi Purontaus, Piazza & Centro

Raaseporin Yrittäjien elämäntyöpalkinto
Lea Adolfsson

Huomionosoituksia jaetaan laajemmin Raaseporin Yrittäjien kesäjuhlassa 2021 (21.8.2021)

Vuoden 2021 hallitus:
Puheenjohtaja Henna Ljung, TMI Henna Ljung, Studio hennas / MANCAVE
Varapuheenjohtaja Mats Grönblom, Mats Grönblom Consulting Oy
Rahastonhoitaja Christer Forsskåhl, Septor Oy
Jäsen Anders Helle, Hellefilms Oy
Jäsen Mari Pylväläinen, Mariens Oy
Jäsen Sebastian Laxell, Sebastian Laxell Consulting Oy

Osallistuu kokouksiin
Jennifer Gammals, Kaupungin asiantuntija
Sandra Stoor, Novagon asiantuntija

Missiomme:
1. Parantaa ja edistää yrittäjien toimintaedellytyksiä Raaseporissa
2. Järjestää yrittäjille hyödyllisiä koulutustilaisuuksia
3. Järjestää verkostoitumistilaisuuksia
4. Edistää jäsenistön ja seudun aktiivista kaksikielisyyttä
5. Yhteistyö kaupungin ja paikallisten yrittäjä-järjestöjen kanssa